maanantai 30. elokuuta 2010

Punaherukkatorttu


Olen jo jonkin aikaa suunnitellut tekeväni jotakin kamalasta kasasta punaherukoita, joita avomiehen isä oli innokkaana noukkinut. Ennen viikonloppua vierailinkin vähän sattumalta Suhmuran ihanassa blogissa, ja jälleen oli Belle Baiessa tarjolla ihania reseptejä niin kauniisti kuvattuna, suosittelen ehdottomasti vierailemaan siellä! Alkuperäisen ohjeen oli Suhmura löytänyt perhe.fi sivuilta ja siinä oli käytetty herukoiden tilalla persikkaa - pitänee koittaa niinkin joskus kun tuoreet marjat eivät ole enää tarjolla. :) Alkuperäisessä ohjeessa oli vain yksi purkki maitorahkaa, jonka vaihdoin vaniljarahkaksi ja lisäsin tuorejuustoa purkin :)

Tässä tämä hieman alkuperäisestä muokkailtu ihana ohje, jolla saa kakun katoamaan pöydästä ennätysvauhtia:

Pohja:

100 g voita tai margariinia
1 dl sokeria
1 kananmuna
2 ½ dl vehnäjauhoja
1 tl leivinjauhetta
1 tl vaniljasokeria

Täyte:

1 prk vaniljarahkaa
1 prk maustamatonta tuorejuustoa
½ dl sokeria
2 rkl perunajauhoa
2 kananmunaa
punaherukoita

Ohjeet:

Vatkaa rasva ja sokeri vaahdoksi. Lisää muna voimakkaasti vatkaten. Sekoita kuivat aineet keskenään ja lisää vaahdon joukkoon. Painele taikina piirakkavuoan pohjalle ja reunoille.


Sekoita täytteen ainekset keskenään. Kaada rahkaseos vuokaan. Ripottele marjat täytteen päälle.

Paista 200 asteessa noin 35 minuuttia.

keskiviikko 18. elokuuta 2010

Omenapiirakka


Olen nyt niin rakastunut tähän piirakkapohjaan, että koko ajan mietin mihin sitä voin käyttää. Typerä lähikauppa ei omistanut vaniljatuorejuustoa, joten jouduin käyttämään maustamatonta. Uskon vakaasti, että se vanilja tekis tästä vielä parempaa.

Pohja:

150g rasvaa
4½dl vehnäjauhoja
2dl fariinisokeria
1½ dl vettä

Täyte:


1 prk vaniljatuorejuustoa
1 prk kermaviiliä
2-3 omenaa
fariinisokeria
kanelia

Ohjeet:


Sekoita jauhot ja fariinisokeri, nypi rasva joukkoon. Lisää vesi ja sekoita tasaiseksi. Laita jääkaapiin odottamaan täytteen valmistusta. Sekoita tuorejuusto ja kermaviili. Kinuskikissalta luin, että kermaviili sekoittuu paremmin lisättäessä pikkuhiljaa. Sekoita joukkoon fariinisokeri. Sokeria voi olla maun mukaan, itse heitin vain pussin pohjalle jääneet, arviolta ehkä puolisen desiä? Leikkaa omenoista viipaleita.

Painele taikina voideltuun piirakkavuokaan ja kaada täyte päälle. Asettele omenaviipaleet täytteen päälle ja ripottele vielä kanelia.



Paista 200 asteessa 45 minuuttia, suojaa tarvittaessa foliolla.

maanantai 16. elokuuta 2010

Perhoset.



Nämä perhoset ovat näyttäviä koristeita - ja varsin helpot tehdä!
Tosin helteet ovat hankaloittaneet jähmettymistä, parissa päivässä ovat viimeistään kovettuneet :) itse käytän useimmiten sokerimassan ja marsipaanin sekoitusta.

Tarvikkeet:

Marsipaania (valkoinen)
Sokerimassaa (valkoinen)
Pastaväriä (keltainen)
Silikonimuotti
Tomusokeria
Marsipaanityökalu - jossa toisessa päässä "veitsi"
Muotoilusieni
Kirja ja leivinpaperia

Ohjeet:
Leikkaa marsipaanista ja sokerimassasta samankokoiset palaset. Pyörittele ja vaivaa käsissäsi, kunnes sekoittuneet toisiinsa. Lisää pieni määrä pastaväriä ja jatka massan pyörittelyä, lopputuloksesta tulee tasainen vaikkei heti uskoisi. Väri sekoittuu todella hyvin.


Töpsötä muottiin hieman tomusokeria. Painele pala massaa muottiin. Tomusokerilla estät myös massaa tarttumasta sormiin.
"Leikkaa" ylimääräiset massat kuvion ympäriltä ja vedä "veistä" muotin pintaa pitkin, jotta ylimääräiset massat saadaan pois ja pohjasta tulee tasainen.
Paina muotin takapuolelta massaa irti muotoilusienen päälle. Pyyhi tomusokerit esimerkiksi pullasudilla pois heti - kuvion kovetuttua sokeri ei enää irtoa.





Avaa kirja ja laita leivinpaperia kirjan sivujen suojaksi. Aseta kirja auki, esimerkiksi tuolille niin, että tuolin selkänoja ja pöydän jalka pitävät kirjaa halutussa asennossa. Asettele perhoset kirjan väliin lentoasentoon - siipien väli sivujen taitoskohtaan. Kovettumisen jälkeen tupsuttele vielä kultaista kristallipulveria siiville.

Lohi-katkarapuvoileipäkakku


Tämä kakku nähtiin rapujuhlissa, kehittelemisen arvoinen tapaus tämäkin :)

Pohja:

24 palaa paahtoleipää
(16 täysjyvä, 8 vehnä)

Kostutus:

maitoa tai sitruunavettä

Lohitäyte:

400g kylmäsavulohta
1 prk kylmäsavulohituorejuustoa
2 rkl majoneesia
1 prk maustamatonta tuorejuustoa
tilliä

Katkaraputäyte:

1 pss pakastekatkarapuja
1 prk katkaraputuorejuustoa
1 prk creme fraichea
2 punaista paprikaa
sitruunapippuria
(kurkkusalaattia)

Kuorrutus:

1 prk maustamatobta tuorejuustoa
1 prk ruohosipulituorejuustoa
½ prk creme fraichea

Ohjeet:

Leikkaa paahtoleivistä ohuelti reunat pois. Pilko lohi ja paprikat.
Sekoita lohitäyte; lohi, tuorejuustotot ja majoneesi, leikkaa joukkoon tilliä.
Sekoita katkaraputäyte; katkaravut, creme fraiche ja tuorejuusto, lisää sitruunapippuria.
Asettele tarjoilulautaselle kahdeksan leipäviipaletta ja kostuta. Levitä päälle lohitäyte. Asettele seuraava kerros leipiä ja kostuta. Levitä päälle katkaraputäyte. Levitä päälle halutessasi ohuelti kurkkusalaattia. Ripottele paprikat täytteen päälle ja asettele kolmas kerros leipäviipaleita. Kostuta leivät ja vuoraa kakku kelmulla. Anna olla jääkaapissa yön yli.
Valmista kuorrute. Sekoita aineet keskenään ja levitä tasaisesti koko kakulle.

Koristele tillillä, sitruunalla, paprikalla, kurkulla ja ravunpyrstöillä.

perjantai 13. elokuuta 2010

Keltainen sitruunajuustokakku


Rapujuhliin tein sitruunajuustokakun - toiveesta keltaisena :) kuvassa ei tosin ihan yhtä keltaisena kuin livenä.

Pohja:

300g digestivekeksejä
100g margariinia

Täyte:

1 Flora Vispi
1 Sunnuntai sitruuna-tuorejuusto
1 Ihana Sitrus-jukurtti
1 Valio Sitruunarahka
1 sitruunan mehu
6 liivatelehteä
(sokeria)
sitruunankeltaista pastaväriä

Ohjeet:

Laita irtopohjavuuan pohjalle leivinpaperi. Murskaa keksit ja sulata margariini. Sekoita keskenään ja painele keksiseos irtopohjavuuan pohjalle. Laita jääkaappiin odottelemaan täytettä.


Laita liivatelehdet likoamaan kylmään veteen. Vatkaa kerma. Laitoin hieman väriä jo kerman vaahdotuksen alussa, ja lisäilin sitä tarpeen mukaan myöhemmissä vaiheissa.
Vatkaa joukkoon rahka, tuorejuusto ja jukurtti. (Lisää väriä tarvittaessa).
Kiehauta sitruunan mehu ja sulata liivatelehdet siihen. Lisää ohuena norona täytteeseen.
Sivele vuuan reunoille kasviöljyä, kakku irtoaa siistimmin! Itsehän muistin tämän vasta kun olin jo kaatanut täytteen, saa nähdä miten käy. :D
Kaada täyte vuokaan ja anna hyytyä jääkaapissa ainakin 4 tuntia. Koristelin kermapursotuksilla, keltaisilla sokerimassaperhosilla ja sokerihelmillä.

torstai 12. elokuuta 2010

Rapujuhlat.

Viikonloppuna on luvassa rapujuhlat ja maanantaina täällä siis nähtävissä sitruunajuustokakku sekä lohi-katkarapuvoileipäkakku :) Innolla odotan millaisia väsäyksiä tällä kertaa saan aikaiseksi. Viimeistään maanantaina päivittyy tänne myös viime viikonloppuna äiskän kanssa yhteistyössä toteutettu raidallinen suklaajuustokakku :)

näitä siis odotellessa, mukavaa tulevaa viikonloppua kaikille!


Serafiina avusti myös suklaajuustokakun teossa.

maanantai 9. elokuuta 2010

Mustikkaleivokset

Ihastusin niin tuohon kinuskipiirakassa käyttämääni taikinaan ja halusin testata Blå Bandin vaniljakastiketta leivoksissa, tälläinen oli tällä kertaa lopputulos :)

Taikina:

4½ dl vehnäjauhoja
150 g margariinia
2 dl fariinisokeria
1 dl vettä

Täyte:

1 pss Blå Bandin vanhan ajan vaniljakastiketta
2 dl maitoa
mustikoita

Sekoita jauhot, fariinisokeri ja margariini. Lisää vesi ja sekoita tasaiseksi. Anna taikinan olla jääkaapissa tunnin verran, niin saat siitä helpommin käsiteltävää.

Sekoita vaniljakastikejauhe maitoon. Painele taikinaa leivosvuokien pohjalle ja reunoille. Levitä päälle vaniljakastiketta. Ripottele päälle runsaasti mustikoita. Jos käytät jäisiä mustikoita - pyörittele ne ensin perunajauhoissa.

Paista 200 asteessa n. 15 minuuttia.

Itse laitoin alle mustikoita ja päälle vaniljakastiketta, mutta lopputulos ei ollut kovin kaunis - maku tosin hyvä :) Tässä kuva ennen uuniin menoa: