Näytetään tekstit, joissa on tunniste Juustokakut. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Juustokakut. Näytä kaikki tekstit

torstai 12. huhtikuuta 2012

Pääsiäisen sitruunajuustokakku


Tässä kakussa meni vähän kaikki toisin kuin piti. Kakusta siis piti tulla täytekakku, mutta tämä tyttö unohti kaikki tarvikkeet kotiin Vantaalle ja kakkua tehtiin Turussa :D pääsiäisenä siis kun mikään paikka ei ollut auki, joten kakku tehtiin niistä tarvikkeista mitä äitin tyköä löytyi :)

Pohja:

3 munan sokerikakkupohja 24cm irtopohjavuokaan

Täyte:

2 dl Flora Vispiä
1 prk appelsiinijukurttia
100g maustamatonta tuorejuustoa
1 prk sitruunarahkaa
1-1½ sitruunan mehu
sokeria maun mukaan
5 liivatelehteä

Kuorrute:

125g Kick-patukoita
1½ dl kuohukermaa
3 liivatelehteä

Ohje:

Valmista kakkupohja. Laita liivatteet likoamaan kylmään veteen.
Vatkaa kerma ja sekoita siihen rahka, jukurtti ja tuorejuusto. Kiehauta sitruunamehu ja sulata siihen liivatteet.
Kaada vuokaan ja anna hyytyä vähintään 4 tuntia.

Laita kuorrutteen liivatteet likoamaan. Kaada kuohukerma kattilaan ja sulata Kick-patukat siihen. Sulata liivatteet joukkoon, anna seoksen jäähtyä hetken ja kaada vuokaan. Anna hyytyä muutama tunti.

Koristele.

lauantai 28. tammikuuta 2012

Minttu-suklaajuustokakku




Tämä kakku on avomieheni synttärikakku. Tilaukseen tuli minttusuklaakakku, ja päädyin tähän ihanaan Kinuskikissan kakkuun, jota olen halunnut tehdä jo pitkän aikaa. Tässä ohje suoraan Kinuskikissalta, alkuperäinen löytyy täältä.
Koristeluun toiveet olivat Muumeja metsässä :D sitä saa mitä tilaa :D Kakkua päätyi koristamaan valkosuklaasta tehdyt muumit, sokeriset puut ja valkosuklaalastut.


Pohja:

200 g minttu-dominoita
75 g voita tai margariinia

Täytemousse:

4 dl vispikermaa
2 valkuaista

Maitosuklaakerros:

2 liivatelehteä
150 g maitosuklaata
100 g maustamatonta tuorejuustoa
2 rkl vettä


Minttusuklaakerros:


2 liivatelehteä
sinistä ja vihreää elintarvikeväriä
100 g maustamatonta tuorejuustoa
1-2 tl piparminttuaromia
150 g valkosuklaata
2 rkl vettä

Ohje:

Murskaa dominot tehosekoittimessa tai kaulien. Sulata margariini kattilassa ja lisää joukkoon keksimurska. Levitä seos halkaisijaltaan 24 cm kokoiseen irtopohjavuokaan

Vaahdota vispikerma. Erottele valkuaiset ja vatkaa kovaksi vaahdoksi. Yhdistä vispivaahtoon. Jaa täytemousse kahteen osaan. Laita toinen osa jääkaappiin odottamaan.

Laita maitosuklaakerroksen liivatteet likoamaan kylmään veteen. Paloittele maitosuklaa lautaselle ja sulata mikrossa miedolla lämmöllä välillä sekoitellen. Yhdistä suklaasula ja tuorejuusto keskenään. Kuumenna vesi kiehuvaksi ja sulata joukkoon liivatteet. Sekoita liivateliemi suklaa-tuorejuustoseokseen ja yhdistä seos sitten toiseen moussepuolikkaaseen. Kaada täyte vuokaan pohjan päälle. Anna jähmettyä jääkaapissa n. 30 minuuttia.

Laita minttusuklaakerroksen liivatteet likoamaan kylmään veteen. Värjää jäljellä oleva moussepuolikas sinivihreäksi sinisellä ja vihreällä elintarvikevärillä. Sekoita tuorejuuston joukkoon piparminttuaromi. Paloittele valkosuklaa lautaselle ja sulata mikrossa miedolla lämmöllä välillä sekoitellen. Yhdistä suklaasula ja tuorejuusto keskenään. Kuumenna vesi kiehuvaksi ja sulata joukkoon liivatteet. Sekoita liivateliemi suklaa-tuorejuustoseokseen ja yhdistä seos sitten jäljellä olevaan moussepuolikkaaseen. Tarkista maku; lisää aromia tarvittaessa. Kaada vuokaan maitosuklaatäytteen päälle. Hyydytä jääkaapissa 2-3 tuntia ennen vuoasta irrottamista.


maanantai 2. tammikuuta 2012

Jouluinen juustokakku




Tämän kakun tein meille jouluksi. Uuden vuoden juhliin avomieheni pyysi samanlaista kakkua, tosin pyyntö tuli edellisenä iltana ja koska olin uuden vuoden aattona töissä kuuteen asti, kirjoitin miehelleni kauppalapun ja ohjeen ja pistin herran leivontahommiin. Kuvat ovat siis herran tekemästä kakusta, ja hyvinhän tuo onnistui :)

Pohja:

200 g pipareita
voita/margariinia

Täyte:

2½ dl vispikermaa
200g maustamatonta tuorejuustoa
1 prk omena-kanelimarmeladia
sokeria maun mukaan
1½ dl vaaleaa glögiä
4 liivatelehteä

Ohje:

Murskaa piparit ja sekoita joukkoon voi. Painele seos irtopohjavuuan pohjalle. Laita liivatteet likoamaan kylmään veteen.
Vatkaa kerma ja sekoita joukkoon tuorejuusto, marmeladi ja sokeri.
Kiehauta glögi ja sulata siihen liivatteet. Lisää seokseen ohuena nauhana.
Kaada täyte vuokaan ja laita hyytymään jääkaappiin vähintään neljäksi tunniksi.


Kakuntekijä leikkuuhommissa :)



Upea kakkulapio vain tuotti teknisiä vaikeuksia :D

torstai 3. marraskuuta 2011

Suklaajuustokakku



Tämä matkaa ihanille työkavereille oman vanhentumisen johdosta.
Tein viime vuonna lähes samanlaisen, mutta päätin silti laittaa ohjeen erikseen hiukan muokkailtuna.
Pahoittelut kuvien upeasta taustasta, työpaikan kahvihuone edustaa :D


Pohja:

200 g Dominokeksejä
50 g voita sulatettuna

Täyte:

4 liivatelehteä
1 rkl kahvia
250 g fazerin leivontasuklaata
200 g maustamatonta tuorejuustoa
3 dl vispikermaa
Suklaarouhetta
Marianne-crushia

Ohje:

Murskaa keksit ja sekoita voin kanssa. Levitä seos irtopohjavuokaan leivinpaperille.
Vatkaa kerma vaahdoksi ja laita liivatelehdet kylmään veteen.
Sulata suklaa ja sekoita tuorejuuston joukkoon. Purista liika vesi liivatelehdistä ja liuota ne kiehuvan kuumaan kahvitilkkaan. Lisää liivate ja vaahdotettu kerma suklaa-tuorejuustoseoksen joukkoon. Kaada täyte vuokaan ja
anna hyytyä jääkaapissa vähintään pari tuntia.

keskiviikko 11. toukokuuta 2011

Äitien Baileys-juustokakku

Tänäkin vuonna tein sekä poikaystäväni äidille, että omalle äidilleni ja mummilleni samanlaiset kakut. Jo viime vuonna himoitsin Kinuskikissan Baileys-kakkua ja nyt päätin vihdoin kokeilla sitä. Ja se oli mieletöntä, suussasulavan ihanaa. Aion ehdottomasti tehdä sitä uudelleen. Koristeluun päätin käyttää myös sokerimassasta tehtyjä valkovuokkoja, mihin löytyi myöskin ohje Kinuskikissalta.

Kuvia äidin ja mummin versiosta tulee myöhemmin :)

Pohja:

235 g kaurakeksejä
125 g margariinia

Täyte:

4 liivatelehteä
2 dl kuohukermaa
1 ¼ dl tomusokeria
2 prk mascarpone-juustoa
3 valkuaista
1 dl Baileys-likööriä

Ohje:

Murskaa kaurakeksit, sulata voi ja sekoita keskenään. Painele seos vuoan pohjalle ja reunoille.
Laita liivatelehdet likoamaan kylmään veteen. Vaahdota kerma. Lisää joukkoon tomusokeri ja mascarpone-juusto. Vatkaa valkuaiset vaahdoksi ja lisää kerma-mascarponevaahtoon.
Kiehauta likööri ja sulata joukkoon liivatelehdet. Sekoita likööri-liivateseos täytevaahtoon. Kaada vuokaan ja tasoita pinta nuolijalla.

Päälle tein koristeeksi valkovuokkoja. Äidin ja mummin kakkuun kirjoitin onnittelut vihreällä kimallegeelillä.

torstai 27. tammikuuta 2011

Sitruuna-lakukakku


Tämä kakku oli avomieheni 25-vuotiskakku. Toiveena oli sitruunaista ja lakritsaista - ja kakun tuli olla keltainen :) tämä on sitten lopputulos :)

Pohja:

300g digestivekeksejä
100g margariinia

Täyte:

1 Flora Vispi
1 Sunnuntai sitruuna-tuorejuusto
1 Ihana Sitrus-jukurtti
1 Valio Sitruunarahka
1 sitruunan mehu
6 liivatelehteä
sitruunankeltaista pastaväriä

Kiille:

0,5dl vettä
3 liivatelehteä
2dl lakritsikastiketta

Koristelu:


Keltaisista Candy meltseistä tehty ristikko

Ohjeet:

Laita irtopohjavuuan pohjalle leivinpaperi. Murskaa keksit ja sulata margariini. Sekoita keskenään ja painele keksiseos irtopohjavuuan pohjalle. Laita jääkaappiin odottelemaan täytettä.
Laita liivatelehdet likoamaan kylmään veteen. Vatkaa kerma. Laitoin hieman väriä jo kerman vaahdotuksen alussa, ja lisäilin sitä tarpeen mukaan myöhemmissä vaiheissa.
Vatkaa joukkoon rahka, tuorejuusto ja jukurtti. (Lisää väriä tarvittaessa).
Kiehauta sitruunan mehu ja sulata liivatelehdet siihen. Lisää ohuena norona täytteeseen.
Sivele vuuan reunoille kasviöljyä, kakku irtoaa siistimmin!
Kaada täyte vuokaan ja anna hyytyä jääkaapissa ainakin 4 tuntia.
Laita kiilteen liivatelehdet likoamaan kylmään veteen. Kiehauta vesi ja sekoita liivatelehdet siihen. Sekoita lakritsikastikkeeseen huolellisesti. Kaada kiille kakun päälle ja anna hyytyä ainakin kaksi tuntia.
Ohje koristeluun Kinuskikissalta.

perjantai 12. marraskuuta 2010

Kinuskikissan mansikka-pannacottakakku

Tämän kakun olen halunnut tehdä jo niiiiin pitkään ja nythän sille tuli oiva hetki, mansikalle kun ei ketään kestittävistä ollut allerginen.
Ohje täältä.

Korvasin osan mansikoista vadelmilla. Alunperin tahdoin tehdä caipirinha-kakun, mutta kun lime ei tullut näissä juhlissa kyseeseen, keksi tehdä tämän vasta juhla-aamuna. Koristelin kakun punaisella koristelugeelillä, joka ei varsinaisesti hyydy paikalleen, mutta pitää paikkansa. Tuli huomattua, kun irroittaessani kakkua irtopohjavuuasta, tiputin sen näppäränä tyttönä lattialle. Älkää kysykö miten. :D onneksi reunat olivat paikallaan ja kakku pysyi oikein päin, geelit vaan levisivät hyvin mielenkiintoisesti. :D

Amerikkalainen suklaajuustokakku

Noniin ja viime viikonlopun tarjonta oli aikamoista vääntöä, koska allergioita oli aika lista. Päätysin siis tekemään kaksi suolaista piirakkaa ja kaksi kakkua. Toinen niistä oli tämä aaaaaaivan ihana suklaajuustokakku, jonka ohjeen katsoin alunperin
täältä. Tämä oli aivan mahtavaa. Ja sitten heitin mukaan vielä Wiener Nougat rouhetta, koristelin samaisella tavaralla ja muutamalla sokerimassakukalla.

Tässä vielä ohjeet hiukka alkuperäisestä eroten:

Pohja 175 g Dominokeksejä
50 g voita sulatettuna

Täyte
4 liivatelehteä
1 rkl kahvia
250 g fazerin leivontasuklaata
200 g maustamatonta tuorejuustoa
3 dl vispikermaa
WienerNougat rouhetta

Murskaa keksit ja sekoita voin kanssa. Levitä seos irtopohjavuokaan leivinpaperille.
Liota liivatelehtiä kylmässä vedessä. Purista liika vesi liivatelehdistä ja liuota ne kiehuvan kuumaan kahvitilkkaan.
Sulata suklaa ja sekoita tuorejuuston joukkoon. Lisää liivate ja vaahdotettu kerma. Kaada täyte vuokaan ja
anna hyytyä jääkaapissa vähintään pari tuntia.

perjantai 13. elokuuta 2010

Keltainen sitruunajuustokakku


Rapujuhliin tein sitruunajuustokakun - toiveesta keltaisena :) kuvassa ei tosin ihan yhtä keltaisena kuin livenä.

Pohja:

300g digestivekeksejä
100g margariinia

Täyte:

1 Flora Vispi
1 Sunnuntai sitruuna-tuorejuusto
1 Ihana Sitrus-jukurtti
1 Valio Sitruunarahka
1 sitruunan mehu
6 liivatelehteä
(sokeria)
sitruunankeltaista pastaväriä

Ohjeet:

Laita irtopohjavuuan pohjalle leivinpaperi. Murskaa keksit ja sulata margariini. Sekoita keskenään ja painele keksiseos irtopohjavuuan pohjalle. Laita jääkaappiin odottelemaan täytettä.


Laita liivatelehdet likoamaan kylmään veteen. Vatkaa kerma. Laitoin hieman väriä jo kerman vaahdotuksen alussa, ja lisäilin sitä tarpeen mukaan myöhemmissä vaiheissa.
Vatkaa joukkoon rahka, tuorejuusto ja jukurtti. (Lisää väriä tarvittaessa).
Kiehauta sitruunan mehu ja sulata liivatelehdet siihen. Lisää ohuena norona täytteeseen.
Sivele vuuan reunoille kasviöljyä, kakku irtoaa siistimmin! Itsehän muistin tämän vasta kun olin jo kaatanut täytteen, saa nähdä miten käy. :D
Kaada täyte vuokaan ja anna hyytyä jääkaapissa ainakin 4 tuntia. Koristelin kermapursotuksilla, keltaisilla sokerimassaperhosilla ja sokerihelmillä.

torstai 8. heinäkuuta 2010

Mariannejuustokakku



Tämän tein jo valmiiksi odottamaan viikonlopun grillijuhlia. Kakku on nyt yhdistetty Tervetuloa takaisin Suomeen ja onnittelut hyvistä arvosanoista- kakku kahdelle hyvälle ystävälleni, joille aiemmin olin luvannut pyöräyttää juustokakun. Aina on hyvä syy leipoa kakku :) toiveena oli suklainen ja Mariannella höystetty luomus, johon innostuin kokeilemaan Kinuskikissan ohjeen innostamana peilikirkasta suklaakiillettä :) Koristelin kakun vasta paikan päällä, ja ajattelin testata valkosuklaan makuista koristelugeeliä ja totesin, että oli samalla ensimmäinen ja viimeinen kerta kun käytän sitä - katsokaa kuvasta miksi :D

Pohja:

1 pkt Domino-keksejä
juoksevaa margariinia

Täyte:

1 tlk kuohukermaa
2 prk mascarpone-juustoa
1 prk vaniljatuorejuustoa
1 prk vaniljarahkaa
1 levy valkosuklaata
Marianne-crushia
6 liivatelehteä
sokeria
vanilliinisokeria

Kiille:

3 liivatelehteä
1 dl tummaa kaakaojauhetta
¾ dl sokeria
3 dl kevyt- tai rasvatonta maitoa

Murskaa Dominot ja sekoita margariinin tai voin kanssa. Laita irtopohjavuoan pohjalle leivinpaperia ja voitele reuna kasviöljyllä. Painele keksiseos pohjalle.
Valmista täyte. Laita liivatelehdet kylmään veteen likoamaan. Vatkaa kerma vaahdoksi ja lisää huoneenlämmössä hetken pehmennyt mascarpone, rahka ja tuorejuusto. Sulata suklaa ja lisää täytteeseen. Lisää sokeria ja vanilliinisokeria halutessasi. Sekoita Marianne-crush joukkoon. Itse jätin isosta pussista hieman crushia koristeluun. Kiehauta 1 dl vettä ja sulata liivatteet siihen. Lisää joukkoon. Kaada täyte vuokaan ja anna hyytyä ainakin 4 tuntia ennen kiilteen lisäämistä, ettei käy niin kuin mansikkajuustokakun kävi :)

Kiilteen valmistukseen Kinuskikissalta löytyi mitä mainioin ohje :)

Laita liivatelehdet likoamaan kylmään veteen. Mittaa kaakaojauhe, sokeri ja maito kattilaan. Kuumenna kiehuvaksi. Ota liedeltä, kun seos on tasainen. Purista liivatelehdistä ylimääräinen vesi ja sekoita suklaakastikkeeseen. Jäähdytä seos kylmässä vesihauteessa haaleaksi. Kaada sitten vuokaan täytteen päälle. Hyydytä jääkaapissa 2-3 tuntia. Irrota vuoan reunus ja siirrä kakku tarjoilualustalle.

Koristele kokonaisilla Marianneilla ja crushilla.

maanantai 28. kesäkuuta 2010

Mansikkajuustokakku



Juhannuksena pääsin toteuttamaan kauan suunnitellun mansikkajuustokakun. Mökkeillessä ja tuoreiden mansikoiden puuttuessa lopputulos ei ollut aivan alkuperäisen suunnitelman mukainen. Pohja ja täyte muokkautuivat seuraavanlaisiksi, mutta ajantajun puuttuessa kiille epäonnistui totaalisesti. Tai siis, kiille onnistui, mutta lisäsin sen liian nopeasti. Kakku vaikutti hyytyneen, mutta ei sitä sitten ollutkaan ja niimpä kiille yllättäen valuikin keskelle kakkua. Surkuhupaisaa, mutta onneksi maku oli hyvä ja koko kakku tuli syötyä! :) lohdutuksekseni minua kannustettiin, että eipähän monelta onnistu kiilteen saaminen keskelle kakkua :D saatte naureskella tuota kuvaa :D joskus vielä teen tämän, onnistuneena :)
Tässä siis ohje, joka on mainio myös epäonnistuessaan :)

Brownies-pohjan lunttasin Kinuskikissalta (ks. linkkilista), mutta vaihdoin tumman suklaan valkosuklaaksi. Kinuskikissalta löytyy mainiot vaihekuvat myös!

Browniespohja valkosuklaalla:

125 g voita tai margariinia
75 g valkosuklaata
2 dl sokeria
hyppysellinen suolaa
1 tl vaniljasokeria
2 kananmunaa
2 dl vehnäjauhoja

Laita irtopohjavuoan pohjalle leivinpaperia ja voitele reunojen alaosa voilla.
Sulata voi ja lisää suklaa, sekoita kunnes on tasaista. Lisää sokeri, suola ja vaniljasokeri. Sekoita munat joukkoon yksitellen ja lopuksi vehnäjauhot. Kaada vuokaan ja paista 175 asteessa 15 minuuttia!



Täyte:

7 liivatetta
1 prk Philadelphia maustamatonta tuorejuustoa
1 prk Valio vaniljarahkaa
1 prk mansikka-vaniljajukurttia
1 tlk Flora Vanillaa
1 pss pakastemansikoita sulatettuna
sokeria
vaniljasokeria

Sulata mansikat ja ota lasiin 1 dl pakastemansikoiden mehua. Soseuta mansikat ja laita liivatelehdet kylmään veteen. Vaahdota vaniljakastike. Lisää hetken huoneenlämmössä ollut tuorejuusto, jukurtti ja rahka. Lisää sokerit. Kiehauta mansikkamehu ja lisää liivatteet siihen. Lisää seokseen. Kaada vuokaan pohjan päälle ja anna jähmettyä jääkaapissa 4 tuntia.

Kiille:

3 liivatelehteä
3 dl vahvaa Fun Light mansikka-vadelma-limemehua

Leikkaa tuoreista mansikoista viipaleita ja asettele ne hyytyneen täytteen päälle. Laita 3 liivatelehteä kylmään veteen. Kiehauta 3 dl mehua (laitoin suhteella 2dl tiivistettä ja 1 dl vettä) ja sekoita liivatteet siihen. Kaada seos mansikoiden päälle. Anna hyytyä muutama tunti.


tiistai 18. toukokuuta 2010

Appelsiini-valkosuklaajuustokakku

Tämä ohje siis Kinuskikissalta. Tein äitienpäivänä avomiehen kanssa näitä kaksin kappalaein; molempien äideille. Toiseen laitoimme myös appelsiinikiilteen, toista koristi vain epäonnistuneet, mutta ihan hienot suklaa"pitsirullat" :) kiire oli kova ja siksi onnistuminen kaiketi jäi vähän vaiheeseen, Kinuskikissalla ollutta ihanaa suklaareunusta en ehtinyt edes alkaa yrittämään.

Pohja:

200 g dominokeksejä
75 g voita tai margariinia

Täyte:

7 liivatetta
2 ½ dl vaahtoutuvaa vaniljakastiketta
200 g appelsiinituorejuustoa
200 g maustamatonta tuorejuustoa
200 g appelsiinijugurttia
2 appelsiinin kuoriraaste
200 g valkosuklaata
1 dl puristettua appelsiinimehua

Kiille:

3 liivatetta
3 dl appelsiinimehua






Laita irtopohjavuoan (halkaisija 24-26 cm) pohjalle leivinpaperi ja levitä päälle keksi-voiseos. Keksit voi murskata esimerkiksi muovipussissa kaulimen avulla.



Pistä liivatelehdet likoamaan kylmään veteen. Vaahdota vaniljakastike ja sekoita joukkoon tuorejuusto ja appelsiinijugurtti.



Pese appelsiinit huolellisesti ja raasta niiden kuori. Lisää kuoriraaste täytteeseen. Sulata valkosuklaa mikrossa miedolla lämmöllä ja sekoita täytteen joukkoon.



Purista appelsiineista mehu. Kuumenna mehusta 1 dl kiehuvaksi ja sulata siihen liivatteet. Jäähdyttele hetki ja sekoita täytteeseen. Kaada täyte vuokaan ja anna hyytyä jääkaapissa 3-4 tuntia.

Anna kiilteen liivatteiden liota kylmässä vedessä. Kuumenna mehusta ½ dl kiehuvaksi ja sulata liivatteet joukkoon. Yhdistä lopun mehun kanssa ja odota tarvittaessa hetki, jotta seos jäähtyy huoneenlämpöiseksi. Kaada sitten täytteen päälle. Anna hyytyä jääkaapissa n. 2 tuntia ennen kakun irrottamista vuoasta.

Toinen kakku muodostui hiukan soveltaen ja siihen laitettiin appelsiinituorejuuston sijasta valkosuklaalime-rahkaa. Muuten ohje oli sama.


Tässä kuva kakusta ilman kiillettä, sovelletuilla koristeilla :)

keskiviikko 5. toukokuuta 2010

Valkosuklaajuustokakku

Ihan mielettömän ihana juustokakku!

pohja

4 rkl juoksevaa rasvaa
14 kpl digestive-keksejä
3 tl kaakaojauhetta
2 rkl sokeria

täyte

800 g maustamatonta tuorejuustoa (esim Philadelphia)
200 g valkosuklaata
3,5 dl tomusokeria
n.1 dl säilykepersikan lientä
marianne-crushia

Murskaa keksit ja sekoita joukkoon rasva, kaakaojauhe ja sokeri. Painele mössö irtopohjavuokaan (n.20cm). Kannattaa laittaa pohjalle leivinpaperia.
Sekoita tuorejuusto ja persikan mehu. Sulata suklaa ja lisää se täytteeseen. Siivilöi tomusokeri ja lisää marianne-crushia maun mukaan. Laita täyte vuokaan keksipohjan päälle, peitä vuoka kelmulla ja pidä jääkaapissa noin neljä tuntia.

Tästä tulee tosi makea, mutta suklaan ja juuston määrää vaihtelemalla voi saada vähemmän makean vaihtoehdon

Juustokakku

Tässä hiukan sovellettu versio Ingmanin sivuilta löytyneeseen klassiseen juustokakkuun.
Ihan mahtava!



pohja

12 kpl digestive-keksejä
4 rkl sulatettua rasvaa
kanelia

täyte 1

2 prk vaniljarahkaa
2 kpl kananmunaa
n.1 dl sokeria

täyte 2

2 prk creme fraichea
n. 1 dl tomusokeria/vaniljatomusokeria



Ohjeet


Murskaa keksit ja lisää rasva ja kaneli. Kanelia kannattaa laittaa ihan reilusti, että maistuukin. Laita mössö leivinpaperilla peitettyyn irtopohjavuokaan ja uuniin 175 asteeseen noin 7 minuutiksi.

Sekoita ensimmäinen täyte; rahkat, sokeri ja munat. Laita ne vuokaan keksipohjan päälle ja laita takaisin uuniin noin 30 minuutiksi.

Sekoita toinen täyte eli tomusokeri ja creme fraiche ja paista uunissa vielä noin 15 minuuttia.

Maistuu hyvältä lämpimänäkin, mutta kannattaa pistää jääkaappiin ainakin pariksi tunniksi.