Näytetään tekstit, joissa on tunniste Kakkupohjat. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Kakkupohjat. Näytä kaikki tekstit

torstai 14. huhtikuuta 2011

Kakkupohja hedelmäsokerista

5 munaa
hedelmäsokeria
vehnäjauhoja
perunajauhoja
leivinjauhetta

Korppujauhota irtopohjavuoka. Ota kaksi samankokoista lasia. Riko huoneenlämpöiset munat toiseen lasiin. Tavallista sokeria laitettaisiin toiseen lasiin niin, että pinta on samalla tasolla kanamunien pinnan kanssa. Hedelmäsokeria tarvitsee käyttää vähemmän, joten laita toiseen lasiin hedelmäsokeria 2/3 kanamuniin verrattuna.

Kaada sokeri kulhoon. Mittaa lasiin vehnäjauhoja n. 50-75% ja loput perunajauhoja taas samalle tasolle munien kanssa. Laita päälle vielä 2 tl leivinjauhetta ja sekoita.

Vatkaa munat ja sokeri vaahdoksi. Siivilöi jauhot joukkoon. Siivilöi hitaalla liikkellä ja mahdollisimman vähällä sekoittamisella.

Kaada taikina vuokaan ja paista 150 asteessa 40-60 minuuttia, eli matalammalla lämmöllä kuin normaalisti. Älä avaa uunin luukkua turhaan. Jos kakku täytyy peittää tummumisen vuoksi foliolla, odota ainakin 20 minuuttia, ettei kakku lässähdä uunin avaamisen takia.
Kumoa kakku pian uunista ottamisen jälkeen.

Hedelmäsokerilla kakkupohja jäi paljon ohuemmaksi kuin tavallisesti ja itse jouduin tekemään toisen kakkupohjan neljällä munalla, kolmellakin olisi varmaan riittänyt. Toisen kakkupohjan halkaisin kahtia ja toisesta otin vain keskiosan.

Gluteeniton kääretorttupohja

Gluteenittomaan kääretorttupohjaan löysin ohjeen täältä.
Tässä ohje vielä itse kirjoitettuna.

4 kananmunaa
1½ dl sokeria
1 tl leivinjauhetta
1 dl gluteenitonta jauhoseosta (Sunnuntai)
3/4 dl perunajauhoa

Vatkaa munat ja sokeri vaaleaksi vaahdoksi. Siivilöi jauhot ja niihin sekoitettu leivinjauhe joukkoon. Sekoita rauhallisella liikkeellä. Paista 225 asteessa noin 10-15 minuuttia. Itsellä ainakin riitti vajaa kymmenen minuuttia.

tiistai 27. heinäkuuta 2010

Kääretorttupohja

Tässä ihan perus kääretorttupohja, josta saa myös kaakaoversion korvaamalla osan jauhoista kaakaojauheella :)

4 munaa
1½ dl sokeria
½ dl vehnäjauhoja
3/4 dl perunajauhoja
1 tl leivinjauhetta

Vatkaa munat ja sokeri vaaleaksi, kuohkeaksi vaahdoksi.


Sekoita kuivat aineet ja siivilöi munavaahtoon. Kääntele jauhot vaahtoon rauhallisella liikkeellä pikkuhiljaa.


Kaada taikina leivinpaperille uunipellille. Paista 200 asteessa n. 10 minuuttia. Vahdi, ettei tummu liikaa!


Kumoa kääretorttupohja heti uunista oton jälkeen sokeroidulle leivinpaperille.


Laittamalla jäähtymisen ajaksi päälle märän keittiöliinan, saa leivinpaperin irtoamaan pohjasta paremmin!

maanantai 26. heinäkuuta 2010

Sokerikakkupohja

Tässä ihan perus sokerikakkupohjaohje. Tästäkin saa kaakaoversion korvaamalla osan jauhoista kaakaojauheella :)

5 munaa
sokeria
vehnäjauhoja
perunajauhoja
leivinjauhetta

Korppujauhota irtopohjavuoka. Ota kaksi samankokoista lasia. Riko huoneenlämpöiset munat toiseen lasiin. Laita toiseen lasiin sokeria niin, että pinta on samalla tasolla munien kanssa.


Kaada sokeri kulhoon. Mittaa lasiin vehnäjauhoja n. 50-75% ja loput perunajauhoja taas samalle tasolle munien kanssa. Laita päälle vielä 2 tl leivinjauhetta ja sekoita.


Vatkaa munat ja sokeri vaahdoksi. Siivilöi jauhot joukkoon. Siivilöi hitaalla liikkellä ja mahdollisimman vähällä sekoittamisella.



Kaada taikina vuokaan ja paista 175 asteessa 40 minuuttia. Älä avaa uunin luukkua turhaan. Jos kakku täytyy peittää tummumisen vuoksi foliolla, odota ainakin 20 minuuttia, ettei kakku lässähdä uunin avaamisen takia.
Kumoa kakku pian uunista ottamisen jälkeen.