Näytetään tekstit, joissa on tunniste Yleistä löpinää. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Yleistä löpinää. Näytä kaikki tekstit

maanantai 26. joulukuuta 2011

Kitchenaid tuli kotiin



Tämä aarre pääsi kotiin vasta nyt, vaikka sain sen valmistujaislahjaksi jo kuun alussa. Tämä odotettu keittiön uusi jäsen löysi heti oman paikkansa ja istuu täydellisesti Chilli-vekottimien joukkoon.

Palaampa tämän kanssa vielä uudestaan asiaan kuhan pääsen ekan kerran sitä käyttämään viimeistään tammikuun alussa. Tai sitton pakko kai keksiä joku kaakku tehtäväks viel tänäpän? :D

maanantai 5. joulukuuta 2011

Omat ylioppilasjuhlat

Meikäläinenkin sai siis vihdoinkin valkolakin päähänsä. Takana on kahden vuoden jälkeen keskeytetty päivälukio, kolmen vuoden paussi ja kahden vuoden järjetön puurtaminen iltalukiossa. Vihdoinkin sain homman siis päätökseen, ja kunnon juhlat tietysti :)

Kakkuja tehtiin porukalla koko lauantaipäivä - yhteensä kuusi voileipäkakkua, kaksi täytekakkua ja mokkapaloja. Tarjolla oli tietysti myös pikkuleipiä, kuivakakkuja.. Huh. Apureina keittiössä pyöri tietysti myös äitini kolme berninpaimenkoiraa, joita väistellessä keittiöstä muodostui pikkuinen esterata :D

Kakkuina nähtin moneen kertaan blogissa esillä olleet kinkku-meetvurstivoileipäkakku, lohivoileipäkakku ja mustikka- ja vaniljamousseilla täytetty kakku.

Kaikki meni putkeen, ja voikkaritkin selvisivät öisestä myrskystä terassilla styrox-suojassaan.. Juhlakalu tosin valvoi puolet yöstä murehtien kakkujen lentävän pisin mäkiä.. :D



Kakkuja väännettiin liukuhihnameiningeillä :D



Apureina tietysti myös karvapallerot Serafiina, Sabrina ja kuopus Sofianna.






Onnellinen lakkipää sai vihdoin skumppalasin käteen. :)


Miljoonasti vielä kiitosta kaikille kakkuapureille ja juhlijoille :)

maanantai 14. marraskuuta 2011

Terveisiä Budapestistä!

Meikätyttö matkustaa nyt ihan hulluna :) Tällä kertaa pyörähdettiin kaverin kanssa Budapestissä katsastamassa RAMMSTEIN<3 Jos epäselvyyttä aiheessa on, rakastan siis Rammsteinia ja olen lähes palvonut bändiä noin 13vuotiaasta lähtien. Keikka oli ensimmäinen areenakeikka mihin pääsin heitä katsomaan, festareilla on jo muutaman kerran tullut nähtyä. Ja ehdottomasti lähden ulkomaille uudestaan heidät katsomaan, ellei Till Lindemann toteuta uhkaustaan pistää pillit pussiin kun 50vuotta tulee mittariin. :)

Kolmen päivän reissussa ei seikkailua uupunut peruutetuista lennoista ja rupuhotellista lähtien, mutta tietysti koko reissun tarkoitus ja kohokohta kruunasi kaiken <3
Pikkuherkkujakin ehdittiin syödä, tietty. Ostoskeskus Arena Plaza tarjosi meille shoppailun lomassa tälläisiä herkkuja:



Pastan jälkeen piti vielä testata italialaisen ravintolan tiramisu, joka koostui lähinnä kermasta ja keksistä, mascarponesta saati amarettosta tai vastaavasta jälkiruoka ei ollut kuullut juttuakaan :)


Ja sitten itse tärkeimpään:



Ps. Keikkakuva ilman tsuumia <3 aaaaa oon vieläkin jossain epämääräisessä transsissa keikan jäljiltä. <3

torstai 3. marraskuuta 2011

Terveisiä Amsterdamista!




Käväsin tuossa serkkuni kanssa moikkaamassa Hollannissa opiskelevaa pikkusiskoani. Vietettiin muutama päivä Amsterdamissa ja käytiin mm. Bolsin museossa tutustumassa likööreihin ja Madame Tussaud'silla ihmettelemässä julkkiksia.
Aikaa oli vain kaksi kokonaista päivää joten kiirettä piti, mutta ihan superhauska reissu. Vaikka muutama "pakollinen" Amsterdamin viihdyke, kuten CoffeeShopit, avaruuskakku ja punaisten lyhtyjen alue jäi testaamatta :D

Herkkuja tuli myös syötyä - luonnollisesti. Ehdottomasti suosittelen jokaiselle kakkuintoilijalle De Taart Van m'n Tante- kahvilaa (Ferdinand Bolstraat 10, Heineken-museon takana). Isäni itseasiassa suositteli paikkaa meikäläiselle käytyään siskon luona aiemmin syksyllä, isi sanoi, että ymmärrän sitten miksi mun pitää siellä käydä - ja noh.. annettakoon kuvien puhua puolestaan.






Suhteellisen psykedeelinen paikka :D ja tämänlaisia herkkuja sieltä löytyi meille:




Bolsin museota suosittelen kaikille, jotka hiukkaakaan välittävät likööreistä. Yksi mielenkiintoisimmista osioista oli pitkä rivi pulloja, joista piti haistelemalla arvata mikä maku on kyseessä. Pahaltahan ne kaikki haisi, ei siitä pääse mihinkään :D
Lisäksi saa itse valitsemansa drinkin ja halutessaan kaksi valitsemaansa shottia - näin meillä alkoi maanantaiaamu :D ei ihan paras idea - varsinkin kun heti liiköörien perään käytiin edellämainitussa kahvilassa :D







Tietysti käytiin myös napsimassa turistikuvia "I amsterdam"-hommelilla :D


Ensi viikolla tämä hiljaiselo vihdoin päättyy ja palaillaan taas kakkujen pariin! :)

maanantai 3. lokakuuta 2011

Tuliaisia maalaismarkkinoilta

Käytiin eilen mieheni kanssa Tikkurilan Maalaismarkkinoilla, ja osui muuten ihan mielettömän ihanat syysilmat :) Viikon sairastelujen jälkeen pieni ulkoilu tekikin terää :)
Mukaan markkinoilta sattui niin eukalyptus-hunajaa kuin lakujakin (tietysti), ja The British Fudge Companyn mielettömiä herkkuja! Namnam.
Vielä juuri ennen lähtöä käytiin hakemassa mukaan valkosipuli-aurajuustoloimulohta, josta tulikin meikäläisen suurinta herkkua :)




Pahoittelut myös vähäisistä - ja omenapainotteisista - päivityksistä, nyt on jäänyt muutamat odotetut leipomiset välistä niin flunssailun kuin tulevan sairasloman takiakin, lisää hiljaiseloa on siis tiedossa kun meikätyttö pääsee kirurgin veitsen alle loppuviikosta. Mutta kuhan tästä tervehdytään, niin meininki jatkuu entiseen malliin, marraskuussahan on tulossa mm. omat synttärit.. :)
Kaikesta huolimatta arvonta suoritetaan kuitenkin ajallaan 11.10. ja kaikki te, jotka ette vielä ole osallistuneet, käykää ihmeessä lisäämässä kommenttine tänne, niin olette mukana arvonnassa :)

perjantai 9. syyskuuta 2011

Hiljaiseloa jälleen..

Pahoittelut kaikille blogin hiljentymisestä, tai ainakin musta ittestä tuntuu, etten ole aikoihin laittanut tänne mitään. Syy on yksinkertasesti siinä, että oon niin hullun kiireinen vielä lokakuun puolille välin asti, etten ole ehtinyt letkauttaa ajatuksia mihinkään "ylimääräseen".. Ja toinen vielä yksinkertasempi syy on, etten ole leiponut mitään :DD loogista, jep :D

Mutta hiljaiselo ei missään tapauksessa tule tavaksi, vaan kuhan muu elämä saadaan taas normaaleille raiteille, palailen tännekkin :)

Ihanaa viikonloppua ja syksyä kaikille :)

keskiviikko 1. joulukuuta 2010

Kiireitä.

Pahoittelut kaikille lukijoille ja varsinkin 2000-arvonnan voittajille, että blogi on käynyt aika hiljaisella viime aikoina :/
Kiireitä on pitänyt, töitä on ollut paljon ja kouluhommatkin painaa päälle - vuorokaudessa on mulle ihan liian vähän tunteja :)

Kakkuja on siis tulossa, hyvän ystäväni poika täyttää vuosia, ja hänen kakkuunsa saankin laittaa kaikki taitoni peliin :) jouluksi tietysti leivon jotain namia ja myös uudeksi vuodeksi, jolloin on rakkaiden isovanhempieni 50v hääpäivä :) niilleppä olen suunnitellut varsin kaunista kakkua :)

Ja arvontapalkinnot laitan postiin viimeistään alkuviikosta, pahoitteluni vielä kerran!

perjantai 29. lokakuuta 2010

Ja onnekkaat voittajat ovat...

Olipa 2000 kävijää tullutki täyteen nopeemmin ku uskoin, luulin ehtiväni tehdä synttärikaakut ennen :) noh, ensin kaikkien osallistujien nimet kirjoitettiin lapuille, laitettiin taittetuina purkkiin ja arvonta suoritettiin silmät suljettuina :) ja koska olin niin hyvällä mielin, päätin arpoa kaksi voittajaa :)



Ja ensimmäinen arvontavoitto menee... *rumpujen pärinää*



Ja toinen voittaja on...



Jeee! Sitten tartteen teiltä, Misu ja Alisa, yhteystietoja, että voin laittaa palkintoja postiin :)

torstai 28. lokakuuta 2010

Terkut Pariisista!



Noniin, vihdoinkin on päästy takasin kotiin. On tollaset kaupunkilomat oikeesti rankkoja - kaikki päivät kävellään aamusta iltaan ja koko ajan ollaan vaan menossa paikasta A paikkaan B ja C ja lopulta se menenminen alkaa saada aika robottimaisia elkeitä. Noh, reissusta on kuitenkin selvitty ja hyvin syötyäkin :) valitettavasti ei kaikkien ravintoloitten nimet jääny mieleen, mutta tässä muutamia:

Pizza Pino on vissiin suurempikin ketju, käytiin ravintolassa Montparnassella. Paikka oli täysi kuin mikä, mutta ruoka hyvää :) palvelua sai englanniksikin ja myös ruokalistalta löytyi englantia :)

Le Royal Cambronne oli mukava ravintola ihan Cambronnen metroaseman vieressä. Ruoka oli meistä ainakin hyvää, tosin jälkiruuaksi tarjoiltu suklaakakku oli ainakin tullut suoraan mikrosta :D ja täälläkin palvelua ja menun sai enkuksi. Palvelu täällä oli moninkerroin ruuan tason yläpuolella.

La Place sijaitsi myös Cambronnen metriksen vieressä. Ruoka oli ihan hyvää joo. Jälkkäriksi syödyssä pistaasi-creme bruleessa oli kyllä liikaa kahdellekin. Muutaman lusikallisen jälkeen oli jo ällö, sokerin oli kärähtänyt ja itse tavara aaaivan liian imelää. Palvelu oli ihan kivaa, englannilla pärjäsi täälläkin.

Haussmannilla syötiin Pizzeria Tivolissa. Haastavaa oli ranskankielinen ruokalista ja se, että tarjoilijoista vain yksi sai ottaa tilausket vastaan, loput vaan tönötti tyhjänpanttina ja hymyili :D mutta pizza oli hyvää ja palvelukin ystävällistä :)

Champs-Elyseellä käytiin eräässä ravintolassa, mihin olin ihan suuuunnattoman pettynyt. Harmi kun en muista sen nimeä. Kuitenkin, ravintola sillä sijainnilla, olettaisi hyvää ruokaa ja vielä kun hampurilaisesta maksaa yli 10e, olettaa sen olevan hyvää. Tämän burgerin välissä olikin vain raaka pihvi, sipulia ja tomaattisiivu, ei edes kastiketta. Joo superpettymys.

Sitten kahviloiden kahvila; Amelien Les 2 Moulins, Montmartrella aivan Moulin Rougen vieressä. Aaah, ihanaa <3 Noh, paikka oli tupaten täynnä, palvelu kiireisen tylyä, mutta suklaakinuskileivos aivan ihana :)



Sitten tämä paikka Notre Damen vieressä, palvelu oli hyvää ja tämä välipala: Lettu, suklaakastiketta, manteleita, banaania, jäätelöä ja kermavaahtoa, ei parempaa voi olla. Ja siskolla oli näköalakin kohdallaan:




Nyt rupeen suunnittelee synttärikakkuja, ideoita otetaan vastaan :)

Viimeiset hetket ennen 2000 kävijän rajan rikkoutumista eli muistakaahan kaikki osallistua arvontaan täällä!

tiistai 12. lokakuuta 2010

Arvonta ja lupauksia kakuista.

Noniin pienet palleroiset, jotka täällä käytte. En malta enää millään odottaa, elikkä alotan nyt arvonnan, mihin voit osallistua kommentoimalla tätä tekstiä :) Kommentti voi olla ihan millanen vaan; palautetta, ideoita tai ihan vaan tervehdys :)
Palkinto on luonnollisesti leivonta-aiheinen :)

Osallistumisaika loppuu, kun 2000 kävijän raja menee rikki elikkä nyt kaikki kävijät kirjottelemaan! :)


Kuva vastavalo.fi

Sitten lupaus tulevista leipomuksista, mitä tulee olemaan rutosti loppuvuonna - vuosia tulee mittariin niin mulla, että pappalla että kummitädillä että äitillä ja isäpuolella että muutamalla hyvällä ystävälläni. :) ja sitten on joulu ja vuodenvaihde+isovanhempien 50v. hääpäivä ja alkuvuodesta lisää synttäreitä :)

Eli siis ihan hulluna hyviä syitä leipoa, ensimmäisenä omat synttärit, muutaman viikon joudutte niitä vielä odottelemaan :)
Sitä ennen käydään rakkaan siskon kanssa vielä Pariisissa, oijoi! :) oon superinnoissan!


Kuva elle.fi

ARVONTA ON PÄÄTTYNYT, kiitos kaikille osallistujille ja 2000 kävijälle :)

tiistai 28. syyskuuta 2010

Hiljaiseloa.

Anteeksi kaikki lukijat ja kävijät, on ollut aaaikasen hiljasta viime aikoina. Ei oo yhtään tullut leivottua, mutta toivottavasti pikapuolin saisin jotain tänne laitettavaa.. :) oon tässä pikkusen miettinyt, että kun kävijämäärä on jo noin paljon kasvanut, että voisi tässä kohta vaikka jonkun arvonnan laittaa pystyyn.. Mutta siitä sitten myöhemmin lissää :)

Nyt lähen töihin, vaan kymmenen tuntia edessä. Sain muuten uuden työpaikan, oon ihan superilonen :)

Ihanaa syksyä kaikille!


Kuva itse kuvattu, Puolalan puisto, Turku.

keskiviikko 1. syyskuuta 2010

Confetin kurssi.

Olin eilen Confetin järjestämällä kurssilla Tuusulan myymälässä, joka ehdottomasti ylitti kaikki odotukset :) Kussin vetäjät olivat aaaivan ihania! Niin kannustavia, innostavia ja ehdottomasti asiansa osaavia :) suosittelen kursseja lämpimästi ihan kaikille! :)
Kurssi käsitteli kakun päällystämistä sokerimassalla, mikä tuli ainakin meikäläiselle tosi tarpeeseen. Tuoreessa muistissa on viimekertainen paniikki, kun yritin kakkua päällystää ja piti kehitellä nopsaan joku hätävara kun kaikki menikin pieleen :D

Noh, eilen päällystäminen styroksikakun päälle onnistus jo toisella yrittämällä, ekalla kovasti varoteltu terävä reuna repäsi kuorrutteeseen mukavan reiän. :D
Kuorrutteen oli tarkoitus olla kivasti marmoroitu, mitä se olikin ennen uudestaan vaivaamista :)
Ainakin tuolta sai varmuutta päällystämisyrityksiin jatkossa, sitähän tarvitaan jo viikonloppuna, kun väsäilen kavereille läksiäiskakun :) en vielä kerro millaisen, mutta hieno siitä on parempi tulla! :)

Me kahdeksan kurssilaista suoriuduttiin pääasiasta sen verran nopsaan, että varattu kaksi tuntia riitti myös muutamien koristeiden valmisteluun, mikä oli lähes kaikille jo tuttua puuhaa, ainakin osittain :)



Kyllä tuossa pientä marmorointia ehkä on havaittavissa :)

Kurssin jälkeen saimme vielä hieman shoppailuaikaa, ja 10% alennuksen, jei! :)
Ostin tarvikkeet viikonlopun kakkuun.. ja ehkä hieman muuhunkin :)
Mukaan tarttui kolme isoa pakettia valkoista sokerimassaa ja yksi pieni musta tuli kaupan päälle, kun olin tarpeeksi leimoja keräillyt korttiin :) lisäksi reunamuotteja, elintarviketussi, kolme pastaväriä (royal blue, red red ja ivory) sekä syötäviä koristetähtiä :) eiköhän näillä kakku saada aikaan :)

torstai 12. elokuuta 2010

Rapujuhlat.

Viikonloppuna on luvassa rapujuhlat ja maanantaina täällä siis nähtävissä sitruunajuustokakku sekä lohi-katkarapuvoileipäkakku :) Innolla odotan millaisia väsäyksiä tällä kertaa saan aikaiseksi. Viimeistään maanantaina päivittyy tänne myös viime viikonloppuna äiskän kanssa yhteistyössä toteutettu raidallinen suklaajuustokakku :)

näitä siis odotellessa, mukavaa tulevaa viikonloppua kaikille!


Serafiina avusti myös suklaajuustokakun teossa.

perjantai 21. toukokuuta 2010

Tuparit vol2

Huomenna siis luvassa tuparit kavereille, joten käteen jää ainakin booliohje :D pyöräytän makeaksi naposteltavaksi suklaamuffinsseja, jonka ohje oli Kotikokissa päivän reseptinä :) illalla siis tähän puuhaan, ensi viikolla viimeistään ohjetta tänne, tietysti kuvien kera :)

torstai 20. toukokuuta 2010