maanantai 19. heinäkuuta 2010

Mansikkakakku


Tämä oli kesän ihkaeka ihkarehellinen mansikkatäytekakku. Ja samalla ihkaeka tekemäni ihkaoikea täytekakku pursotuksineen kaikkineen :) idea lähti bongattuani Kinuskikissalta (jälleen kerran) mainion ohjeen, tällä kertaa valkosuklaa-mansikka-raparperitäytteen. Pohjaksi tein ihan sokerikakkupohjan, mikä on ehkä helpoin kakkupohja ikinä. :)

Pohja:

5 huoneenlämpöistä munaa
sokeria
vehnäjauhoja
perunajauhoja
2 tl leivinjauhetta

Korppujauhota 24cm irtopohjavuoka. Ota kaksi samankokoista lasia. Riko munat toiseen lasiin. Laita toiseen sokeria, samanverran verran kuin toisessa on munia. Kaada sokerit kulhoon. Täytä lasi jauhoilla, n. 50-75% vehnäjauhoja ja loput perunajauhoja, niin, että pinta on yhtä korkealla kuin munien. Lisää leivinjauhe. Sekoita jauhot varovasti keskenään lusikalla.
Vatkaa munat ja sokeri kuohkeaksi vaahdoksi. Siivilöi jauhot mukaan nuolijalla varovasti käännellen. Kääntele mahdollisimman vähän ja hitaalla liikkeellä!
Kaada taikina jauhotettuun vuokaan ja hölskytä muutaman kerran, jotta mahdolliset ilmakuplat lähtevät.
Paista 175 asteessa 40 minuuttia.
Jos kakku täytyy suojata foliolla tummumisen vuoksi, malta mielellään odottaa ainakin 20 minuuttia, ennenkuin avaat uunin. Vältä muutenkin uunin turhaa avaamista, ettei kakku lässähdä. Hyvä merkki kakun valmistumisesta on, että se irtoaa hieman reunoilta. Kumoa kakku pian uunista oton jälkeen.

Täyte:

4dl Flora vispiä
1 levy valkosuklaata
1 litra mansikoita
750 g raparperia

Raparperikiisseli:


750 g raparperia
3 ¼ dl sokeria
1 ½ dl keittolientä
3 rkl maissitärkkelystä
1 ½ rkl vettä

Pese raparperit ja kuori niistä ulommainen kerros. Leikkaa raparperit paloiksi ja laita ne kattilaan sokerin kanssa. Keitä hetken aikaa, enintään viisi minuuttia kunnes raparperit ovat pehmenneet. Anna raparpereiden valua siivilässä hetken aikaa. HUOM: ota liemi talteen!
Laita raparperit takaisin kattilaan ja lisää 1 ½ dl valutetusta liemestä. Säästä loppu liemi kakun kostutukseen. Kiehauta seos uudelleen. Sekoita maissitärkkelys kylmään veteen ja kaada kattilaan. Keitä sekoitellen n. 3 minuuttia. Anna kiisselin jäähtyä.

Valkosuklaavaahto:


Vatkaa kerma kuohkeaksi vaahdoksi. Sulata suklaa pikkuhiljaa mikrossa ja vatkaa vaahdon joukkoon.

Kakun kokoaminen:


Kuvaan tunki näköjään myös mun varpaat :)

Leikkaa kakkupohja kolmeen osaan. Kostuta alin rapaparperin liemellä. Levitä puolet raparperikiisselistä ja asettele päälle puolitettuja mansikoita vieriviereen. Levitä päälle valkosuklaavaahtoa.
Aseta päälle toinen kakkulevy ja toimi kuten edellä.
Kostuta vielä päälimmäinen kerros ja tasoita reunoilta mahdollisesti hieman ylituleva täyte.

Koristelu:



Vatkaa 5dl kermaa ja lisää vaniljakreemijauhetta vähitellen. Omasta vaahdostani tuli hieman liian tömäkkää, eikä pursotus sujunut ihan niin helposti kuin voisi toivoa. Noh, harjoitus tekee mestarin - tässäkin asiassa :)
Asettele kakun päälle haluamasi määrä mansikoita ja pursota kerma reunoille ja mansikoiden ympärille. Koristele vielä strösseleillä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti