maanantai 6. syyskuuta 2010

Aussie babe.


Tämän kakun tein kahdelle ystävälleni, jotka ovat lähdössä Australiaan, siitä tämä koristelu. Tätä kakkua olen suunnitellut jo kuukausikaupalla, olin niiiin innoissani! Pojilta toiveena oli mansikkatäyte, muuten he eivät tienneet mitä oli tulossa :)

Noh, kaikki ei mennyt suunnitelmien mukaan - tietenkään! Suurimmat vastoinkäymiset olivat täyte, josta tein epähuomiossa liian löysää ja se valui sitten ympäriinsä, onneksi tämä vaihe oli perjantaina, joten ehdin koota itseni - ja kakun. Ja täytettä jäi myös kakun väliin, yllättävää kyllä.
Noh, kokosin perjantaina myös nämä tissit jälkiruokakippoihin ja kaikki meni hyvin, kunnes lauantaina asettelin tissit minne pitikin ja kuinkas sitten kävi - tissit levisivät niille sijoilleen. Ja eikun paistamaan uutta kääretorttupohjaa ja kaupasta hätävaratäytteet tisseihin. Noh, uudet tissit saatiin paikoilleen, seuraavaksi piti läästiä kreemi ja jos jotain leipomisessa vihaan, niin kreemin levittämistä kakun päälle. Tässäkin kakussa meinaann kakkupohja tarttuu kreemiin, eikä toisinpäin, yksinkertaisesti vihaan sitä mössöä :D

Noh, koristelu onnistui ihan hyvin, pointti tuli selväksi ainakin :) aikaa hienosäädölle ja saumakohtien peittämiselle ei jäänyt, mutta olin tyytyväinen ensimmäiseen tissikakkuuni - ja niin olivat myös sankarit :) toinen tissi alkoi epämääräisesti levitä niinkuin kuvistakin näkyy, mutta onneksi pysyi kasassa syömiseen asti :D


Tämä täyte ei ole käyttämäni täyte, vaan lähes samoista aineista toimivamman kuuloinen :D Omassani käytin myös liivatetta, jonka uskoin auttavan tissien koossa pysymiseen, noh, ensi kerralla kokoan nekin viisaammin. :D

Pohja:

3 kääretorttupohjaa

Täyte:
2 mansikkakermaa
1 vaniljarahkaa
½ dl vaniljakreemijauhetta
mansikkasurvosta
Lemon curd-tahnaa

Piirrä leivinpaperille vartalo ja leikkaa se muotiksi. Leikkaa kahdesta kääretorttupohjasta samanlaiset palat. Vatkaa mansikkakerma ja lisää rahka. Survo sulatetut pakastemansikat ja kaada ylimääräinen neste pois.
Levitä pohjalle Lemon Curd- tahnaa ja päälle kerros mansikkasurvosta. Levitä survoksen päälle kermaa. Asettele toinen pohja päälle ja nosta kakku jääkaappiin.

Kokoa tissit samankokoisiin kelmulla vuorattuihin jälkiruokakulhoihin. Vielä en ole kehitellyt pommivarmaa tapaa saada tissit pysymään kasassa, joten en tähän mitään ohjetta siitä viitsi laittaa.

Anna hyytyä seuraavaan päivään. Kumoa tissit paikoilleen vartalon päälle ja vuoraa koko kakku sokerikreemillä.

Sokerikreemi:


125 g rasvaa
4 dl mansikkatomusokeria
1 rkl vettä

Pehmennä rasva vatkaimella ja lisää tomusokeri voimakkaasti vatkaten. Lisää lopuksi vesi ja sekoita niin kauan, että seos on tasaista.

Koristelu:

Kaikki koristeet valkoisesta sokerimassasta värjättyä. Ihon väri syntyi kahdesta isosta paketista sokerimassaa ja Ivory-pastaväristä. Bikinien väri syntyi pastavärillä Royal Blue. "Lappu" on myös sokerimassaa, johon kirjoitin Navy Blue-sävyisellä elintarviketussilla. Australian lipusta ei kovin kaunista tullut, tähdet ovat syötäviä koristeita myöskin. Ajatus tästä kakusta kuitenkin kävi ilmi ja kakku onnistui oikeasti jopa yli odotusten - ja onnitui yllättämään juhlakalutkin :) Maku oli ilmeisesti myös hyvä :)

3 kommenttia:

  1. Wou! Tosi mahtavan ja hauskan näköinen kakku :D Ideana aivan mahtava. Toteutit sun suunniltelman toosi hyvin! <3 Jutta

    VastaaPoista
  2. kiitos jutta :) joo oon ihan tyytyväinen, vaik aika loppus TAAS kesken :D no mut seuraavan kerran viisaampana sit tekemään :)

    ja kiitoksia myös tärpätille :)

    VastaaPoista